Sivut

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Madeira/Quinta do Lorde -Las Palmas


Madeiralla 
9.-14.9.

Ensimmäinen käynti Quinta do Lordessa oli 2006 syksyllä.  Marina oli juuri saanut laiturit, mutta muuta siellä ei oikein ollutkaan.  Edellinen käynti oli 2013 marraskuussa purjelaivasäätiön S/Y Vahinella.  Parisen viikkoa käyntimme jälkeen osui satamaan kova myrsky, joka rikkoi laitureita ym.  Aallot olivat lyöneet aallonmurtajan yli ja allonmurtajassa kiinni ollut laituri hajosi.
Marina oli kokenut kovia.  Osa laitureista puuttui edelleen, ehkä puolet kapasiteetista oli käytössä.
Aulin edellisestä käynnistä oli kulunut yhdeksän vuotta ja suurin hämmästys oli rakennuskannassa tapahtunut muutos. Alueelle oli rakennettu pari hotellia, uima-altaita, kirkko ja suuri resort.  Jokin oli mennyt pieleen, sillä vain hotelleissa oli asiakkaita.  Koko muu  hieno rakennuskanta oli tyhjänä.

Marinan palvelut toimivat hyvin.  Suihku- ja wc-tilat olivat hienot, vaikkakin kaikesta näkyi, että tiukkaa oli taloudessa.  Yhdeksän vuotta sitten marinalla oli autokuljetus Machicoon supermarkettiin ja vielä noutokuljetus takaisin satamaan.Tätä palvelua ei enää ollut.  Tilalle oli tarjolla bussiaikataulut.
  Marinasta löytyy itsepalvelupesula, pienehkö kauppa, ja sukellusretkitarjontaa mm.  Majakkarakennuksessa on hyvä baari ja veneilijöille yhä tärkeämpi WIFI-yhteys.
Suuremmat ostokset täytyy tehdä Machicossa, josta löytyy uusi supermarket.  Kävimme myös lähempänä sijaitsevassa Canicalissa, mutta sieltä ei löytynyt muuta ostettavaa kuin kahvit kuppilassa.

Perjantai 11.9. oli Funchal-päivä.  Odottelimme bussia, kun resortin pikkubussi pysähtyi ja tarjosi kyytiä, tilaa kun oli hotellivieraiden joukossa.  Olisimme saaneet myös paluukyydin, mutta halusimme matkustaa paikallisbussilla ja näin nähdä enemmän. Funchalissa ei näyttänyt mikään muuttuneen. Satamaan oli rakennettu uusia laitureita, mutta ne odottivat vielä käyttäjiään.

Saaren itäosasta Baia D' Abrasta löytyy todellinen "hideaway".

Tyhjät rakennukset
Uima-altaat on porrastettu kolmeen tasoon
Upeat puitteet
Madeira-Las Palmas
14.-16.9.
288 mpk

Purjehdus Palmasiin sujui ilman enempiä murheita. Auli oli vannottanut herättämään, mikäli valaita tai muita meren eläviä osuus kohdalle.  No unohtui ja herättämättä jäi, kun katselin valaan hyppelyä.

Valaan molskahdus
Valaan "molskahduksesta" kantautuva ääni on todella voimakas vielä mailinkin päähän.

Navtex varoittelee Sierra Leonen latitudilla (N9) kehittyvästä Gale 9 myrästä, joka voi kehittyä trooppiseksi hurrikaaniksi F12 suunta VRB.  Ei ollut siitä murhetta.
Palmasiin saavuttiin ke 16.9. klo 15:00, loki 288 mpk.


Delfiinejäkin näkyi välillä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti